Tämä makrotaloudellinen yhteenveto vallitsevasta sijoitusilmastosta keskittyy osake- ja rahamarkkina- sijoitusten kannalta tärkeisiin seikkoihin. Takeita annettujen lausumien osuvuudesta tai oikeellisuudesta ei voida antaa.
Kuten oheisesta "OECD Leading Economic Indicators" graafista voidaan nähdä, on suhdannekierto etenemässä kohti myöhäistä nousukautta. Vielä ei ole näkyvissä merkittäviä käänteen merkkejä, mutta edellisistä suhdannekerroista voisi päätellä, että nousukauden kulminaatiopiste voi hyvinkin osua vuoteen 2006. Osake ja muiden kiinteiden sijoitusten arvo on usein saavuttanut huipun samaan aikaan oheisen OECD:n sentimentti-indikaattorin kanssa.
Euro Area Financial Markets © OECD, http://www.oecd.org/dataoecd/47/55/18632002.pdf |
Osakkeiden arvot ovat Euro-alueella nousussa. Talouden aallonpohja alkuvuodesta 2005 ei suuresti vaikuttanut kurssien nousuun ja seuraava taloussentimentin lasku saattaa sekin mennä ilman suurempia vaikutuksia osakesijoitusten arvoihin. Pitkien ja lyhyiden korkojen vähittäinen nousu Euroalueella on hyvin tyypillistä myöhäiselle nousukaudelle. Korkojen poikkeuksellisen alhainen taso kuitenkin edelleen tukee omaisuusarvojen kasvua. |
USA Financial Markets © OECD, http://www.oecd.org/dataoecd/47/55/18632002.pdf |
Osakesijoitusten arvo on USA:ssa kasvanut paljon Eurooppaa vaatimattomammin. Osakkeiden arvo on kuitenkin edelleen korkea - yritysten voitot ja kasvu arvostetaan USA:n pörssikursseissa edelleen korkeammalle kuin monissa muissa maissa. Korot ovat nousseet tasolle jossa ne alkavat mitä ilmeisimmin houkuttelevat sijoituksia kohti korkosijoituksia. USA:n lyhyiden korkojen nousu pitkiä korkoja korkeammalle ennustaa tavallisesti vuoden sisällä tapahtuvaa talouden hidastumista. |
Japan Financial Markets © OECD, http://www.oecd.org/dataoecd/47/55/18632002.pdf |
Japanin talous on ollut pitkään jatkuneessa pysähtyneisyydessä. Keskuspankki on koettanut herätellä taloutta myymällä keskuspankirahaa nollakorolla mutta sekä investointi- että kulutus- halukkuus ovat pysyneet sitkeästi alhaisella tasolla. Tilanne on muutuumassa, vaikka yllä olevista graafeista ei voikaan vielä havaita muutoksen merkkejä - lyhyet korot ovat edelleen nollassa ja pitkät korot eivät nekään ole vielä nousseet historiallisesti alhaisesta arvostaan (alle 2%). Osakeiden arvo kuitenkin nousee nopeammin kuin Euroopassa tai USA:ssa. Kasvu voi johtua yritysten voittojen noususta ja piristyvästä kulutuksesta. Korkomarkkinoiden laiskanoloinen reagointi piristyvään talouteen johtunee viisitoista vuotta jatkuneesta rahan määrän kasvusta - rahan on edullista ja sitä on taloudellisessa systeemissä niin paljon. |