Muista lisätä sivu suosikkeihin
ja kertoa kaverille.
Kävijämäärä motivoi!




Tilannekatsaus 24.3.2008

Muutama kysely tullut niin laitetaan nyt oheen nykyinen "shorttisalkku", joka on aiempien juttujen mukaisesti kutistunut oleellisesti, koska rakentajat syöksyivät jo niin paljon (KBHomea jätin 100kpl) ja muutenkin voittoja on keräilty kotiin. Pidempään jo olen odotellut jonkinlaista rekyyliä ylös ja nyt näyttäisi siltä, että markkina saadaan hetkeksi uskomaan nousuun. Monet suljetuista shorteista ovatkin jo mukavasti nousseet ja uusien shorttien avauspilkit on jo syötetty (WSM ja rakennusyhtiöt). Katsotaan jaksaako nousta riittävästi, että shortit aukeavat. (Kuvan salkku ei sisällä kaikkia kotimaan osakkeita, koska osa on normaalilla ao-tilillä. Jenkkien ongelmat eivät ole missään nimessä ohi vaan vasta alussa.

Kullan yksi nousulegi lienee ohi 19.3.2008

Samanlainen prosentuaalisesti suuri pahalta aikanaan näyttänyt viikkolasku on aiemminkin päättänyt nousujakson. Tällä kertaa päästiinkin todella kauas nousutrendeistä. Manian tunnusmerkit eivät täyty, joten kultaa kannattaa edelleen hankkia tasaisesti.

Todennäköisyys kullan bull-markkinan loppumiselle tähän on erittäin pieni. Sen päättymiselle on kaksi vaihtoehtoista tapaa. 1) Keskuspankit nostavat korot korkealle. Tästä ei ole mitään merkkejä. 2) Lamasta tuleekin pahasti deflatorinen. Sekään ei näytä todennäköiseltä, mutta siltä varalta on hyvä olla myös osakeshortteja, koska deflatorisessa tapauksessa osakkeet laskevat erittäin paljon (enemmän kuin raaka-aineet).

Kultaostot kannattaa jakaa ajallisesti. Nyt nousutrendit ovat kaukana, mutta laskussakin menee aikaa ja sinä aikana trendiviivat nousevat vastaan, joten kuvan jopa lähes 50% pudotusta tuskin tulee.

Huono jakso alkanut 18.3.2008

Pikapäivitys 8.1.2008

Nyt ollaan päästy vaiheeseen, jossa taantuma jenkeissä jo myönnetään joiltakin isommiltakin tahoilta. Lamahan siitä lopulta taitaa tulla ja vuosia tullaan asuntokuplaa sulatteleman. Eikä pahat rahajärjestelmäongelmat ole poissuljetuja. FED ja kumppanit, viimeksi tänään Paulson, jatksavat sitkeästi valehdella talouskasvun jatkumisesta... ensin ei ollut asuntokuplaa... sitten oli paikallista vaahtoa... sitten asuntokuplan poksahduksen ei pitänyt vaikuttaa muuhuun talouteen. Kaikki käy juuri toisin kun FED ja valtio kertoo. Silti jotkut uskovat aina vaan.

Kulta on noussut mukavasti ja se on edelleen OSTA.

Rakennusyhtiöshortit jenkeissä olen lähes kokonaan sulkenut. Niissä ei todellakaan ole longin paikka, mutta kurssit ovat jo romahtaneet niin alas ettei pienentyneitä positioita jaksanut enää pitää auki. (Shortti kun pienenee aina tuottaessaan.) Lisäksi näissä on epämukava olla shorttina kun ne voivat tehdä tosi isoja rekyyliliikkeitä ylös. Saa nähdä moniko näistä menee lopulta konkkaan.

Shorteista olen myös vähentänyt Nasdaq yhtiöitä, jotka oletettavasti hyötyvät halvasta dollarista ja siksi tusin tulevat laskemaan yhtä paljon.

Shortit on nyt keskitetty siis jenkkien kuluttajavetoisiin kotimarkkinayhtiöihin poislukien rakennusyhtiöt. Tältä alueelta on vielä löydettävissä hyviä shorttikohteita, jotka eivät ole laskeneet kauhean paljoa ja joiden PE on vielä uskomattoman korkea. Näitä katson lisää suljettujen shorttien tilalle jos nyt saataisiin nousua välillä hetkeksi.

Vuoden 2007 strategia oli luopua longeista. Elite rahaston viimeinen erä meni vuoden lopuksi ja samoin Venäjä-rahastot (vaikka Venäjään uskonkin pidemmällä tähtäimellä). Salkussa on vielä pikkuisen PKC:ta ja Neste Oilia. Mitään longeja en suosittele (poislukien ehkä raaka-ainepuoli). Tosin hetkellisiä nousuja voi tulla tulosjulkistuksista, koska kaikkiin HEX-yhtiöihin ei vielä ongelmat ehdi vaikuttaa. Nyt kuitenkin esim. PKC:n PE-luku alle 10 ja tulos pitäisi olla vielä kuitenin suht ok viimeiseltäkin neljännekseltä.

Uusi keskustelupalsta.

USA järkyttävässä tilassa 30.11.2007

Totuuden hetki koittamassa velkajuhlalle. Bush/Paulson julkaisi eilen pelastusoperaationsa asuntoja menettäville ihmisille. Lyhyesti sanottuna tietyt ehdot täyttävien subprime-lainojen korot jäädytetään viideksi vuodeksi. Käytännössä valtio siis puuttui yksityisten henkilöiden ja yritysten välisiin sopimuksiin. Mitä seurausta tällä on:

1) Jos leikitään hetki, että homma oikeasti onnistuu ja merkittävä osa subprime-ongelmaisista pelastuu. Tällöin ongelmia on heidän kohdallaan lykätty 5 vuodella, joten subprime-ongelma pysyy otsikoissa ainakin seuraavat 5 vuotta. Todellisuudessa kuitenkin suuri osa subprime-ongelmaisista on jo ja tulee olemaan ongelmissa jo nykyisillä jäädytystason koroilla. Ongelmat leviävät parempiinkin luottoihin parasta aikaa. Pelastetaanko nekin? Ja edelleen "pelastetut" hyvässä tapauksessa pystyvät nyt pitämään asuntonta. Se ei yhtään paranna uusien asuntojen kysyntää vaan asuntomarkkinoiden ja kohta muunkin talouden romahdus jatkuu.

2) Rahan saatuvuus jenkkimarkkinoilla edelleen tiukentuu. Kuka haluaa lainata markkinoille, jossa on riski, että valtio puuttuu korkoon. (Sen lisäksi että muutenkin markkina mätä kun velalliset eivät maksa lainojansa.)

3) Vapaiden markkinoiden loukkaus järkyttävällä keinotekoisella laastarivirityksellä on taas yksi todiste siitä, että päättäjät USAssa tietävät, että tulossa oleva lama tulee olemaan paha. Jotain vuoden 1929 tapaista tai jopa pahempaa. En tarkoita, että ihmiset menevät nälkäjonoihin, mutta elintason lasku tulee olemaan suhteessa jopa suurempi. Päättäjät pelkäävät jo nyt (ennen kuin esim. pörssi on laskenut) niin paljon, että a) FED antaa dollarin rapautua, b) kullan hinnan annetaan nousta, c) maan maine pilataan valtion ja FEDin edustajien jatkuvalla valehtelulla ja d) nyt puututaan vapaaseen sopimusoikeuteenkin. Normaalisti tässä tilassa tietysti olisi otettu se lama/taantuma vastaan, mutta päättäjät tietävät miten paha tilanne on ja kaikki mahdollinen tehdään sen viivästämiseksi, vaikka se pilaisi tulevaisuutta entistä pahemmin. Ehkäpä NASA on kertonut hallitukselle, että toisesta aurinkokunnasta on tulossa iso dollarilähetys, joka pelastaa tilanteen.

Oletko idiootti? 13.11.2007

Kadulla kävellessä puheillesi tulee asiallisen oloinen kaveri, joka pyytää sinulta 10 000 euroa sijoitettavaksi eikä sinun tarvitse maksaa kuin 200 euroa vuodessa tästä palvelusta. Saat halutessasi sen rahamäärän takaisin, mikä kyseisellä hetkellä on sijoitusten arvo. Annatko rahat? Luultavasti et.

Oletetaan, että puheillesi tulee samalla asialla naapurisi. Tuskin annat rahoja. Oletetaan, että puheillesi tulee sukulainen. Tuskin hänellekään annat rahoja sijoiteltavaksi.

Kun samaa asiaa tulee kysymäänkyseisellä toiminnalla voittoa tavoittelevan yrityksen (=Vty) edustaja, annat kiljuen rahasi. Itse asiassa sitä ei edes tarvitse kysyä. Haluat vieläpä automaattisesti laittaa jokaisesta palkasta osan sijoitettavaksi joka kuukausi, varsinkin kun voittoa tavoitteleva yritys (=Vty) antoi halpaa lainaa kun teit kuukausittaisen sijoitussopimuksen. Olet onnellinen rahastosijoittaja. Ammattilaiset huolehtivat puolestasi, että sinulla on hyvät ja hajautetut sijoitukset. Kulut ovat pienet ja verotusasiat hoituvat lähes automaattisesti. Kyllä, olet yksi idiootti noin 2,3 miljoonan suomalaisen rahastosijoittajan joukossa.

Palataan ihan ruohonjuuritasolle ja otetaan hetkeksi oma järki käyttöön. Rahastosijoittajana annat rahasi Vty:lle sijoitettavaksi ja maksat siitä heille. Vastaavasti Vty ei lupaa mitään. Huomaa, että edellisessä ei puhuta mitään tuottavasta sijoittamisesta tai siitä, että maksaisit vain tuottavasta sijoittamisesta. Annat vain rahasi Vty:n sijoitettavaksi ja maksat heille tapahtui mitä tahansa. Järkevämpää olisi antaa raha tuntemattomalle vastaantulijalle, koska silloin sentään joku olisi henkilökohtaisesti vastuussa kasvottoman Vty:n sijaan. Nyt olimme ruohonjuuritasolla ja oma järki oli hetkellisesti ON-asennossa, joten voimme todeta: idioottimaista!

Käydään rahastosijoitusta läpi asia kerrallaan. Ensimmäinen ja suurin ongelma on siis Vty:n intressit. Heidän pääprioriteetti on tehdä voittoa, mikä onnistuu hankkimalla mahdollisimman paljon asiakkaita sekä perimällä mahdollisimman suuria rahastomaksuja. Kummatkin intressit sotivat pääasiassa hyvää tuottoa vastaan. Mitä enemmän asiakkaita, sitä kankeammaksi rahasto käy ja esimerkiksi irtautuminen huonosta sijoituksesta nopeasti on vaikeampaa. Mitä suuremmat maksut, sitä nopeammin pääomaa syödään. Ainoastaan kaksi asiaa hieman motivoi Vty:tä: Huono tuotto huonontaa mainetta ja sitä kautta sijoitusten määriä. Huono tuotto myös laskee pääomaa ja pudottaa siitä vuosittain prosentteina veloitettavaa maksua. Näiden kahden asian vaikutus on kuitenkin minimaalinen, koska eri Vty:t ovat tasaisen huonoja ja vertailu on vaikeaa. Pääoman lasku taas vaikuttaa hyvin vähän vuosittaisen maksun suuruuteen.

Sen lisäksi ettei Vty:tä oikeasti kiinnosta juurikaan se, saako se saamansa rahat tuottamaan, on olemassa vielä ikävämpi väärinkäytösten vaara. Tässä kohtaa rahastojohtaja älähtää, että rahastot toimii itsenäisinä sääntöjensä mukaan RATAn valvomina. Joopa joo… sama kun sanoisi ettei kukaan suomalainen virkamies saa ottaa lahjuksia ja sitä valvotaan ja siksi niin ei voi käydä. Maailmalla on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka rahaston varoja käytetään väärin. Maallikonkin on helppo keksiä tapoja, joista on lähes mahdoton jäädä kiinni, vaikka olisi kymmenen RATAa ”valvomassa” ja vaikka noudatettaisiin rahastosääntöjä. Esimerkkejä: Melkein kaikissa Vty:ssä on rahasto-osaston lisäksi ns. privaattiasiakkaita. Jokke on töissä rahasto-osastolla. Joken kaveri Pate on privaattiasiakaspuolella. Jokke ja Pate ovat kaljalla ja Pate valittelee, että hän on tehnyt huonon sijoituksen tärkeimmän asiakkaansa Jorma Ollilan rahoilla. Parin kaljan jälkeen sovitaan pientä korvausta vastaan, että Joken rahasto sattuu seuraavana päivänä ostamaan kyseistä huonoa sijoitusta, jotta Pate saa tärkeän asiakkaansa pidettyä. Pate lupaa tarjota kaljat pari kertaa. Jopa Vty:n johto hyväksyisi hiljaisesti tämän järjestelyn tärkeän asiakkaan pitämiseksi. Vielä yksinkertaisempi perustapaus on rahaston tulevien toimien vuotaminen kummin kälyn kaimalle, joka sitten ostaa samoja osakkeita etukäteen. Tälläisiä 100% varmoja tapoja kupata rahastosijoittajien rahoja ilman mitään kiinnijäämisen riskiä on vaikka kuinka paljon, enkä edes ole asiantuntija. Joku tietysti sanoo, että mitään ei ole Suomessa todistettu, mutta miksi olisi kun kiinni ei voi jäädä?

Kuten yleisesti tiedetään, rahastot eivät tuota hyvin. Tässä vaiheessahan on selvää jo miksi. Rahastoilla on hyvin laihat intressit tehdä tuottoa ja paljon mahdollisuuksia välillisesti tehdä jotain ihan muuta kuin mitä on tarkoitus tehdä. Mitä suurempi ja anonyymimpi peruspankin kansanrahasto on kyseessä, sitä surkeampia on tulokset. Yleensä ne yrittävät vain pärjätä jotenkuten indeksille (johon muuten voi sijoittaa rahastoa halvemmilla kuluilla ETF-muodossa). Mutta eiväthän ne rahastot pärjää yleensä edes indeksille. Toisaalta olisi melko mahtava suoritus pärjätä indeksille kun lähes 50% tuotosta viedään kuluihin. Lähes 50%? Miten niin? Sinähän siis maksoit tästä Vty:n loistavasta palvelusta. Otetaan konservatiivinen esimerkki, jossa rahastolla olisi vain 1% merkintä ja lunastuspalkkio sekä 1,5% vuosittainen maksu. Rahastoilla on myös sisäisiä kuluja, jotka vähennetään tuotosta. Jos ne ovat 0,5% vuodessa, niin voimme olettaa vuosittaiseksi maksuksi 2%. Pitkällä jaksolla osakkeet tuottavat keskimäärin BKT + inflaation verran, joten pitkän jakson tuotto on keskimäärin noin 6% vuodessa. Tämä on fakta, josta ei pitkällä aikavälillä poiketa. Näin ollen pelkkä vuosittainen kulu vie jo kolmasosan tuotosta. Merkintä ja lunastusvuosina menee kuluihin puolet keskimääräisestä tuotosta. Yleensä rahastot eivät pääse edes siihen keskimääräiseen tuottoon. Tästä laskelmasta tajuaa kuinka loistava bisnes Vty:llä on. Ilman mitään vastuita saa siirtää toisen rahoja itselle tasaiseen tahtiin, tuli voittoa tai ei.

Rahastossa tuottoja laskee moni muukin seikka. Isojen pääomien siirtely vaikuttaa kurssiin ja aiheuttaa tappioita. Nopeat ostot tai irtautumiset ovat vaikeita. Rahaston säännöt voivat aiheuttaa hankalia rajoituksia. Toisten rahastosijoittajien päätökset vaikuttavat tuottoosi. Esimerkiksi suuren sijoittajan poistuminen rahastosta laskee sen arvoa, kun rahaston omistuksia myydään suuri määrä. Rahastoissa on myös aina osa varoista käteisenä eikä sijoitettuna, koska rahastojen juokseva merkintä-/lunastusliikenne pitää hoitaa jouhevasti.

Miksi sitten tästä rahastojen kauheudesta varoiteta ihmisiä? Vty:t tuskin haluavat tuhota erittäin helppoa ja tuottavaa bisnestä. Tiedotusvälineet taas saavat mainostuloja näiltä, joten ne eivät voi kovin radikaalisti arvostella rahastoja. Jonkin verran kyllä olen nähnyt kriittisiäkin kirjoituksia, joissa on todettu rahastojen surkea keskimäräinen tuotto (ns. vertailu tikkaa heittävään apinaan), mutta suurta numeroa tästä ei mikään taho ole uskaltanut tehdä.

Nyt kun on perusteltu kuinka idioottimaista rahastosijoittaminen on, käydään läpi muutamia ohjeita miten sijoittaa rahastoihin, jos kuitenkin haluat jatkaa Vty:n elättämistä.

Pikainen tilannekatsaus 12.11.2007

(Kyselyihin blogin päivitysten "loppumisesta": Blogin ei ole tarkoitus olla kovin tiheään päivittyvä, koska käsiteltävät asiatkin ovat erittäin pitkän ajan trendejä. Vanhatkin jutut ovat edelleen päteviä, joten miksi tehdä uutta.)

Niinhän siinä sitten kävi, että sitkeys palkittiin ja jenkkien kehitys on lähtenyt ennustettuun suuntaan. Ongelmat alkoivat asuntomarkkinoista juuri ennusteiden mukaisesti. Rakennus- ja kulutuspainotteinen shorttisalkku on toiminut hyvin ja on jo reilusti voitolla, vaikka kokonaisindeksit vielä ovatkin jaksaneet nousta uusiin huippuihin. Taantuma tulee leviämään muillekin aloille ja koko pörssiin vääjäämättä. Myös dollarishortti, kulta, hopea ja öljy ovat kovasta kritiikistä huolimatta näyttäneet kyntensä. Longisalkun puolella Venäjä ja osittain Thaimaa (Elite) ovat myös toimineet. Sen sijaan PKC Group on ollut pettymys ja junnannut paikallaan, vaikka arvostustaso PE 10 onkin jatkuvasti edullinen muuhun pörssiin nähden. Toinen mieleiseni kotimainen longikohde on Neste Oil, joka on mielestäni edullinen huomioiden toimialan vakaus, yhtiön koko, valmis uusi kapasiteetti joka ei vielä viivan alla kokonaan näy sekä hyvä sijainti itäöljyn lähellä (ja mahdollisuus jalostaa sitä korkealle).

Mutta omakehut sikseen. Mikä on tilanne jatkon suhteen? Tiivistettynä voi sanoa, että edelleen samat perussäännöt pätevät. Shorttaukseen jenkkien isohkoja kotimarkkinoista riippuvia yhtiöitä. Edullisesta dollarista hyötyviä vientiyhtiöitä pitää edelleen välttää shorttaamasta. Niitä ei kuitenkaan voi suositella longisalkkuunkaan, koska niiden PE-luvut ovat liian suuria. Muuallakin osakkeet ovat suhteellisen kalliita varsinkin kun jenkeistä leviävät ongelmat tulevat laittamaan painetta tuloksiin kaikkialla. Yksittäisiä helmia tietysti aina löytyy (esimerkiksi PKC, Neste Oil riski alhainen lyhyellä tähtäimellä, koska PE edullinen).

Kulta, öljy, hopea, muut raaka-aineet ja dollarishortit ovat myös edelleen pitkän tähtäimen sijoituslistalla. Kulta saavutti vuoden 1980 kaikkien aikojen huipun, mutta väitteet huipusta ovat tuulesta temmattuja. Inflatoorinen kehitys näyttäisi jatkuvan. Kun kulta 70-luvun inflaatiojakson aikana nousi yli kaksikymmentäkertaiseksi, vasta Volckerin kauden inflaatio-ongelman tunnustaminen ja korkojen nosto taantumasta huolimatta yli 10% taltutti kullan nousun. Vastaavasta vaiheesta ollaan vielä todella kaukana. AA (anonyymit alkoholistit) termejä käyttäen hoito alkaa taudin myöntämisestä ja Bernanke on siitä vielä kaukana. Kun ongelma myönnetään niin hoito kestää vuosia vielä siitäkin, kuten Volckerin tapauksessa. Toisin sanoen mitään merkkejä kullan (ja raaka-aineiden) pitkän välin hinnannousun loppumiselle ei vielä ole ilmassa. Ainakaan suhteessa dollariin. Joten myös tältä osin vanhat ohjeet pätevät.

Oma salkkuni on pääosin siis ennallaan. Longeja on vähennetty ja shortteja suljettu myös sen verran, ettei shorttiaste ole merkittävästi noussut. Lisäksi olen siirtänyt melkein kaikki sijoitukset sijoitusyhtiöön. Siihen liittyen pieni päivitys suosituksiin kaupankäyntivälineistä. Siirryin E*Traden Global Trader järjestelmästä suoraan Saxo Bankin asiakkaaksi. Tuo E*Traden Suomessakin tarjoama Global Trader on itse asiassa Tanskalaisen Saxo Bankin jälleenmyyty tuote. Suosittelen kaikille suoraa asiakassuhdetta Saxo Bankiin. Asiointi on huomattavasti helpompaa ja asiakaspalvelu asiantuntevampaa, vaikka palvelua ei olekaan Suomessa. Kaikki ohjeet ja viestit löytyy englanniksi (E*Tradella usein vain ruotsiksi). Kaupankäyntisovellus on myös uudempaa versiota. Kaiken lisäksi E*Trade on jenkeissä sotkeutunut asuntolainoihin ja joutunut jo tekemään alaskirjauksia. EQ:n tapainen vain sijoituspalveluun keskittynyt EU:n alainen Saxo Bank on paljon turvallisempi paikka varoille.

Vielä päivityksiä lukusuosituksiin. Kauppalehden keskustelussa rokka nimimerkillä olevat keskustelut ovat AAA tavaraa selvällä suomella. Jo aiemmin mainostetun www.safehaven.com palvelun kirjoittajista erittäin asiantuntevalta ja ajan hermolla olevalta vaikuttaa Doug Noland, jonka viikottainen katsaus kannattaa aina katsoa läpi. Nolandin omat kommentit ovat aina lopussa. Nolandin jutuista saa hyvän käsityksen mitä siellä varsinaisessa pörssien takaisessa paljon suuremmassa finanssimaailmassa (rahamarkkinat, korkomarkkinat jne) tapahtuu. Ja siellähän tapahtuu nyt paljon enemmän kuin mitä pörssit antavat olettaa.

Ja viimeiseksi päivityksiä kullan ostopaikkoihin. Kotimainen Tavex on edelleen kallis (mikä on tietyti mukavaa jos haluaa myydä kultaa). Aiemmin suosittelemani Saksalainen www.mp-edelmetalle.de tuntuu olevan ostettu tyhjäksi, koska valikoima on ankea. Viimeisimmän oston tein siksi suoraan Itävallan rahapajasta, mistä saa suosituinta Eurooppalaista kultakolikkoa. Tilausohje: www.ahjos.net/kulta/tilausohje.htm. Toimitusaikakin oli aiempaa nopeampi ja hinta hyvä.

Tuulahdus kohti korttitaloa 13.3.2007

En ole tämän alueen ekspertti, mutta yritän kirjoittaa lyhyen tiivistelmän subprime luototuksesta, joka on viimeisin tuulahdus kohti Jenkkien talouden korttitaloa.

Jenkkien jo puhjenneesta, mutta ei tyhjästä, asuntokuplasta on kirjoitettu paljon. Epäilevät tahot lupailivat huonoa jo vuosia sitten kun subprime lainoja alettiin myöntää. Nämä lainat ovat siis sellaisia, joissa aluksi maksetaan pelkät korot, vakuuksia ei vaadita tai edes ottajan luottotietoja ei tarkisteta (tai kaikkia näistä yhtä aikaa). Nämä olivat asuntokuplan puhaltajia lopussa kun kaikki, joilla oikeasti oli varaa, olivat jo ostaneet. Idea oli se, että nousevat asuntojen hinnat kuittaavat velan ja siksi ei tarvitse olla varaa maksaa lyhennyksiä. Näin ei tietenkään käynyt vaan nyt asuntojen hinnat ovat vuositasollakin laskussa. Edellisen kerran näin on ollut 60-luvulla.

Noin puolen vuoden ajan maksamattomien lainojen määrä on kasvanut eikä liene suuri yllätys että näin on käynyt juuri näiden subprime lainojen osalta. Nyt näiden luotottajien rahat ovat loppu eivätkä ne enää saa uusia lainoja "normaaleilta pankeilta". Sen vuoksi jo noin 30 jenkkien subprime yhtiöitä on mennyt konkurssiin tai lunastettu lähes konkurssissa. Nyt isompiakin yhtiöitä on vaarassa ja kirjanpito tutkinnassa, mistä vihdoinkin myös pörssi alkanut hermoilla.

Seurauksena tästä on luottotappioita sekä kysynnän poistumista jenkkien asuntomarkkinoilta. Kun lainoja ei pystytä maksamaan eikä helppoa lainaa enää ole lisää tarjolla, alkaa tarjonta asunnoista kasvaa. Ja näitä asuntoja myydään pakolla. Tämä tulee jo ennestään heikon asuntomarkkinatilanteen päälle. Asuntomarkkinoiden romahdus jatkuu eikä loppua näy. Kesti tosin nousukin kymmeniä vuosia.

Vaikutukset muuhun talouteen ovat juuri alkaneet. Asuntoaloitukset saavuttivat kaikkien aikojen ylivoimaisen huippunsa vuosi sitten. Nyt alkaa asuntorakennustyöt laskea. Asuntoala on vastannut noin 30-40% osuudesta työllisyyden kasvusta teknokuplan jälkeen, joten vaikutuksia muuhun talouteen tulee varmasti, vaikka päämediat antavat toisin ymmärtää. Kaiken lisäksi asuntokuplan tyhjeneminen lopettaa rahan ulosottamisen asuntolainoista, mikä tulee olemaan 1-2% vähennys BKT lukuun (eri arvioita näkynyt). Jos jollekin on vielä epäselvää, niin jenkeissähän on jo vuosien ajan asuntojen arvon noustessa todettu, että asuntolainan vakuuden arvo on kasvanut, joten lainasummaa on voitu kasvattaa ja erotus ottaa ulos käteisenä muuhun kulutukseen. Tämän seurauksena suurimman osan lainatilanne on sen mukainen kuin asunto olisi ostettu äskettäin huippuhinnalla eikä lainaa ole vielä lyhennetty.

Ja lopuksia kaikkein hauskin juttu. Subprime luotottajathan eivät ole itse rahoittaneet roskalainojansa. Ne paketoivat ne eteenpäin muille rahoitusyhtiöille, jotka taas paketoivat niitä eteenpäin. Täysin lain mukaisesti subprime lainoja voidaan paketoinnissa sotkea parempiin lainoihin, jolloin hienojen laskentakaavojen tuloksena saadaan AAA-tason laina. Näitä AAA-tason lainapaketteja (tietty niitä huonompiakin) on myyty ympäri maailman. Esimerkiksi Deutche Bankin nimi oli mainittu yhdessä jutussa. Ei ole mikään yllätys kun pankit ympäri maailman alkavat ilmoitella luottotappioista. Monessakohan pitkän koron rahastossa on näitä mukana? Hyvin on jenkit onnistuneet ulkoistamaan roskansa.

t: Ekonomisti Musashi

Lama tulossa jenkkeihin 28.2.2007

Nyt ei tarvi enää nokkaansa kovin syvälle asioihin lykätä, sen verran selvää on. Pieni kuvasarja kertoo tilanteen. Kuviin on merkitty täplällä SP500 indeksin huippu maaliskuussa 2000. Monista kuvista näkee, että pörssin lasku on jo myöhässä.

HUOM! HUOM! Tämän jutun kuvat on sivulta http://www.martincapital.com/ jota suosittelen jokaisen linkkivarastoon. He päivittävät kuvia jatkuvasti monien muiden ohessa sivuillansa.  

Tehdastilaukset ovat jo selkeässä laskussa.

Kuluttujavähittäiskaupan kasvu menossa jo lujaa alas (ylin käyrä). Autokauppa loivassa alamessä ollut jo kauan, mutta USAn omat merkit kärsineet selvemmin. Asuntokuplahan on jo selvästi puhjennut eikä takuulla ole vielä lähelläkään pohjia (alin käyrä). Hintojen lasku vasta alkanut.

Tämä kuva on mukana muistutuksena että työllisyys huononee vasta kun ollaan taanutmassa, joten sen hyvyyttä ei kannata käyttää perusteluna ettei taantumaa tule.

Huiput takana näissäkin ja trendi alas.

Tämä kuva on tärkeä, koska koko toipuminen teknokuplasta perustui löysällä rahalla tehtyyn asuntorakentamisen kasvuun. Julkisuudessa puhuttu asuntomarkkinoiden pehmeä lasku on täyttä puppua samoin kun se, ettei vaikutuksia tulisi muuhun talouteen. Alla olevasta kuvasta näkee, että asuntoaloitukset olivat huipussa noin vuosi sitten. Rakennusten rakentaminen kestää noin vuoden ja huipulla tekijäpulan vuoksi vielä kauemman, joten vasta nyt alkaa oikeasti rakentajat jäädä työttömäksi ja rakennusaineiden kulutus laskea sekä asuntorakentajien liikevaihto laskea.

Kunnialista 28.2.2007

Seuraavat AP-areenan suurgurut ennustivat oikein että USAn indeksit nousee vuonna 2006:
Waco, rebel, singha, keisarihannu, Acumen, duunari, Vulpes, B.Wilson, Uuno Hikivuori, Sivistynyt Moukka

Väärässä olin mm. minä.

Shorttisalkku 29.8.2006

Vuonna 1983 29.8.2006

video

Nikkelifutuurit "konkurssiin" 23.8.2006

http://www.investmentrarities.com/08-21-06.html

LME (London Metal Exchange) on yli satavuotias metallipörssi. Siellä käydään mm. nikkelikauppaa. Nyt LME on ilmoittanut ettei nikkeliä shortanneiden tahojen tarvitse toimittaa Nikkeliä longaajille, koska nikkeliä ei yksinkertaisesti ole niin paljoa kun shorttajien pitäisi toimittaa. Korvaukseksi joutuvat maksamaan 1% korvauksen joka päivältä longaajille.

Nikkelifuuturisopimukset on siis käytännöllisesti katsoen mitätöity/konkurssissa. Tehdas, joka on halunnut varmistaa nikkelin saantinsa futuurilla, ei nyt siis saakaan tavaraa. Ei paljon lohduta 1% korvaus kun tehdas seisoo! Muutenkin aika outoa että pörssi yksipuolisella päätöksellä mitätöi futuurisopimuksen.

Mielenkiintoista tässä on se, että hopeassa on vastaava jättimäinen 1-4 tahon shorttipositio ja varastot tyhjenee... Kyseinen kirjoittaja on siis varsinaisesti seurannut hopeaa ja sen tilanteesta on jo kuukausia kirjoitellut.

Nyt vaan fyysistä hopeaa tankkiin. Hinta räjähtää pilviin aikanaan. Täältä saa: http://www.muenzhandlung-pickel.de/.

Nikkelifutuurisopimus on siis RIKOTTU ja siitä seuraa tietysti se, että käyttäjät alkavat jatkossa hamstrata nikkeliä entistä enemmän ja hinta räjähtää pilviin kun varastot ovat jo tyhjät.

Turvaa kullan kainalosta 24.7.2006

Kirjoitin aiemmin jo kultakuumeesta pintapuolisen perehtymisen pohjalta. Sen jälkeen hankin fyysistä kultaa ja hopeaa pienehkön määrän. Siitä innostuneena olen vähän perehtynyt lisää aiheeseen ja tajunnut kuinka epäselvä käsitys normikansalaisella on rahasta. Kesähän on lukemisen aikaa ja perinteisesti kirjat haetaan kirjastosta. Sijoituskirjoja sieltä ei Seppo Saariota pidemmälle löydy, mutta rahan olemuksesta sentään löytyi jotakin ja netistä löytyy lisää. Suomenkielistä aineistoa on hämmästyttävän niukasti. Melko avartava lukukokemus siitä tulikin ja pakko yrittää valaista asiaa laajemmalti.

Varoituksen sana ennen kuin menen asiaan. En ole saanut koulutusta talousalalta enkä ota vastuuta mistään antamistani lausunnoista. Toisaalta kirjoista lukemalla olen kuudessa vuodessa tehnyt pörssissä huomattavasti parempaa ja tasaisempaa tulosta kuin suurin osa virallisen talousalan koulutuksen saaneista.

Normikansalaisen, jollaisena siis itse aloitin perehtymisen, käsitys rahasta on yksinkertaisesti se, että se on vaihdannan väline ja arvon säilyttäjä. Rahana oleva omaisuus on aina turvallisin muoto. Osakkeiden arvo heiluu ja öljyn arvo heiluu. Ne ovat spekulatiivisia ja vaarallisia sijoituksia. Raha on turvallista. Tämän näyttää valitettavasti olevan paha harhaluulo.

Rahan historia on pitkä ja petollinen. Ja se on sitä petollisempi mitä lähemmäs nykypäivää tullaan. Aloitetaan alusta.

Raha on syntynyt luonnollista kautta kun ihmiset ovat ensin vaihtaneet tavaroita päikseen. Päikseen vaihtelu oli tehotonta, koska piti aina löytää vastapuoli, jolla oli sitä tavaraa mistä itsellä oli puute, ja joka halusi sitä tavaraa mitä itsellä oli tarjolla. Suurta älyä ei tarvita sen tajuamiseen, että jotain tavaraa kannatti joskus ottaa vaihdossa jatkovaihtoja varten, vaikka itsellä ei tavaralle tarvetta ollut. Vähitellen tietyistä tavaroista kehittyi muita suositumpia vaihtoruletin apuvälineitä ja lopulta kehitys johti yhteen tai kahteen päätavaraan, joista voisi vaikkapa käyttää nimitystä raha (hyödykeraha). Eri puolilla maapalloa on eri aikoina rahaksi muodostunut erilaisia tavaroita, esimerkiksi Suomessa oravannahat.

Rahana toimivan tavaran pitää tietysti olla helposti käsiteltävä ja säilytettävä sekä sillä pitää alun perin olla jotain muutakin käyttöä, jotta se saa arvon. Näiden lähtökohtien seurauksena ajan kuluessa suosituimmaksi rahaksi muodostui toisistaan riippumattomasti useassa paikassa kulta ja/tai hopea. Näiden pohjalta kehittyi myös pankkijärjestelmä kun kultaa alettiin aluksi pitää ”pankkien” holvissa ja kauppa käytiin vaihtamalla holvissa olevaa kultamäärää edustavia kuitteja, joita voisi vaikka sanoa seteleiksi. Pankit saattoivat myös lainata holveihin säästettyä kultaa tarvitsijoille korkoa vastaan ja vastaavasti maksaa kullan tallettajille korkoa.

Tässä tilanteessa oli olemassa nykyisen pankkijärjestelmän vaatimukset täyttävä rehellinen rahajärjestelmä. Kultaa ei kuljeteltu mukana, mutta kaikkia seteleitä ja vaihdantaa vastasi aina fyysinen kulta holvissa. Eri maiden valuutat olivat kullan kautta vaihdettavissa keskenään täysin globaalisti ja kultareservinkoko ohjasi väkisin ylivelkaantuvat maat säästöpolulle. (Kullan lisäksi käytössä oli hopea, jonka vaihtosuhde kultaan tietysti hieman vaihteli markkinatilanteiden mukaan.)

Valitettavasti (ainakin maalaisjärjellä ajatellen) kehitys ei pysähtynyt tähän. Valtioiden eli siihen aikaan monarkioiden paha tapa on haalia lisää valtaa ja kontrollia. Kultarahojen teko monopolisoitiin valtiolle ja rahaa tehtiin painamalla laihaseoksisempia kolikoita, mikä oli viime kädessä valtion tapa kerätä veroja huomaamatta. Nämä rahajärjestelmän mätäpaiseet osuvat usein sotien rahoitustarpeiden kanssa yksiin. Mätäpaiseet kyllä puhkaistiin aikanaan usein niin, että lopulta inflaatio karkasi käsistä ja raha menetti arvonsa ja sitten tuli taas uusi alku. Välissä vaan omaisuus oli ikään kuin kadonnut.

Kehitys kehittyi ja samoin valtion rahantekomekanismit. Pankit alkoivat myöntää lainoja yli talletusten (fractional reserve banking), kuten nykyäänkin tapahtuu. Pankkeja tietysti kaatui aina kriisiaikoina kun ihmiset ryntäsivät nostamaan kultaa eikä sitä riittänyt kaikille. Kultaan vaihdettavuutta rajoitettiin eri tavoin tai se lopetettiin määräajaksi ja aloitettiin myöhemmin uusiksi eri kurssilla. Jälleen kerran oli siis rahan arvoa syöty tekemällä lisää rahaa epärehellisesti. Tästä kehittyi keskuspankki, jonka tehtävä oli lainoittaa pankkeja näissä ryntäystilanteissa ja näin keinotekoisesti vakauttaa markkinoita. Keskuspankki olikin valtiolle loistava tapa hallita rahajärjestelmää ja haalia piiloveroa.

Kansa ei oikein ikinä tuntunut historiassa oppivan, että kannatti pitää se kulta itsellä kultana. Muuten epäsäännöllisin väliajoin jossain vaiheessa omaisuus meni rahan myötä menojansa, kun setelit oli sidottu kultaan, jota sitten ei riittänytkään kaikille.

1900-luvulle tultaessa valuutat oli siis edelleen sidottu kultaan (tässä vaiheessa hopeasta oli paljolti luovuttu lähinnä valtioiden temppujen ansiosta), mutta historia selvästi jo kertoi kuinka säännöllisesti rahan vaihto kultaan jouduttiin peruuttamaan valtion liian setelirahoituksen vuoksi. Kiusaus talouden kohentamiseen rahan tekemisellä on ollut liian suuri kautta historian, vaikka pitkiä hyviäkin jaksoja on ollut.

1900-luvulla maailmansodat aiheuttivat suuria vajeita ja setelikoneen laulamisjaksoja, joiden aikana monet valuutat romahtivat. Kuuluisin on Saksan hyperinflaatio, jossa raha menetti kokonaan arvonsa. II maailmansodan jälkeen tehdyssä ”viritelmässä” dollari oli sidottu kultaan, Englannin punta dollariin ja muut Euroopan valuutat puntaan. Kultaa ei ollut tässä vaiheessa historiaa enää lähellekään rahan määrää. Ihmeen pitkään kuitenkin selvittiin, mutta vähitellen Yhdysvallat velkaantui. Dollareita pystyi vaihtamaan kultaan enää valtiotasolla. Sitä kuitenkin alettiin käyttämään ja Yhdysvaltojen kultavarannon huvetessa 1970-luvun alussa dollarien vaihto kultaan jouduttiin lopettamaan. (Vietnamin sodan vaikutus.) Ensimmäistä kertaa (??) maailmanhistoriassa koko rahajärjestelmä perustui pelkään paperirahaan (fiat money), mikä on tietysti valtioiden piiloveronkeruulle loistava juttu, koska viimeisen fyysisenä ankkurina toiminut kulta on pelattu pois kuviosta.

Tämän jälkeen kullan arvo on noussut noin 20$ hinnasta, jolla se oli sidottu dollariin, nykyiseen noin 600$ ja paperirahan määrä kasvanut valtavasti. Jos dollari nyt sidottaisiin kaikkeen Yhdysvaltojen valtion ja keskuspankin kultaan, tulisi sidontakurssiksi _noin_ 4000$ (tieto on vanha, joten luku on suurentunut). Maailmanhistoriassa ei koskaan ole epärehelliseen rahaan perustuneet rahajärjestelmät kestäneet montaa vuosikymmentä ja tilanne on todella menossa huolestuttavaan suuntaan. Yhdysvallat velkaantuu historiassa tyypilliseen tapaan sotaverukkein ja paperirahan määrä jatkaa kasvua (elektronisesti). Nyt raaka-aineiden hinnat jo nousevat eli raha menettää arvoansa kiihtyvään tahtiin. Kulta on alkanut nousta 20 vuoden hiljaisen jakson jälkeen. Yhdysvaltojen keskuspankki lopetti M3-ramaärän ilmoittamisen ja joissain jutuissa jo epäillään, että Yhdysvallat käyttää piilossa M3-rahaa esimerkiksi vapaiden markkinahintojen ohjailuun esimerkiksi kullan hinnan nousun hillitsemiseksi.

Kannattaa huomata sekin, että 70-luvun lopullista kultakannasta irrottamisen yhteydessä ihmisten annettiin ymmärtää kullan menettävän arvonsa. Näin ei selvästikään käynyt. Keskuspankit ovat myös pitäneet kultaa kurissa sen jälkeen uhkaamalla usein myydä reservejään, mikä on järjenvastaista jos ne oikeasti haluaisivat myydä hyvällä hinnalla. Mutta eivät keskuspankit ole merkittäviä määriä myyneet ja edelleen se kulta siellä holveissa lymyää tarkkaan vartioituna. Melkeinpä tulee mieleen, että keskuspankki itsekin ymmärtää missä se oikea arvo on. Monissa maissa (Aasiassa) kansalaisetkin osaavat vielä säästää kullassa.

Mielenkiintoinen havainto on sekin, että luonnoton paperiraha ei mitenkään voi suoraan syntyä. Vai tuntuuko toimivalta, että joku vaan äkkiä ilmoittaisi joillakin paperilapuilla olevan joku arvo? Raha on syntynyt yllä kuvatulla tavalla hyödykerahan kautta, joka on myöhemmin irrotettu vähitellen todellisuudesta. Ei ihme ettei rahan historiaa kansakoulussa opeteta. Jos jokainen ihminen ymmärtäisi tämän asian, riittäisi pienikin impulssi käynnistämään kaiken rahan vaihdon kullaksi (ja hopeaksi). Loppujen lopuksi kulta on kultaa ja sitä on maapallolla rajattu määrä. Loppupeleissä setelirahaa on rajattomasti.

Saattaa tietysti olla maailmantaloudelle kokonaisuutena hyväksi, että rahan arvo laskee ja meidän normikansalaisten on työskenneltävä jatkuvasti elannon eteen. Mutta se ei estä järkevämpiä estämästä omaisuuden arvonmenetystä esimerkiksi luopumalla rahasta ja pitämällä sen tilalla kultaa. Näyttää siltä että tämän edun tajuaa yhä useampi kun valistus leviää internetissä. Jossakin vaiheessa taas kerran rahajärjestelmä kaatuu ja uusi aloitetaan puhtaalta pöydältä kultaan kytkettynä.

Manittakoon vielä ettei yksikään 1900-luvun kansainvälinen rahajärjestelmäsopimus ole syntynyt siten, että joku akateemikko olisi keksinyt "paremman tavan tehdä asiat" ja siitä olisi sitten yhdessä jotain kehitelty. Joka kerta vanha järjestelmä on ajautunut jonkinlaiseen umpikujaan ja sen päälle on sitten kiireellä kyhätty joku keinotekoinen paikka. Esimerkiksi 70-luvun alussa itseasiassa tehtiin kaksi sopimusta. Se ensimmäinen kesti vajaan pari vuotta.

Mitä yritän sanoa? En todellakaan sitä että kaikki omaisuus pitäisi muuttaa kullaksi ja hopeaksi. Mutta sanoisin, että nykyisen päävaluutan omistajavaltion toimia ihmetellessä jokaisen järkevän ihmisen kannattaisi varmuuden vuoksi omistaa jonkin verran fyysistä kultaa. Maalaisjärjellä katsottuna 1970-luvulla tehty paperirahaviritys ei todellakaan näytä kovin elinvoimaiselta ja historiaa katsottaessa rahamullistukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tällä hetkellä maailman keskuspankit kilpailevat pitääkseen rahan arvonsa alhaisena (vienti vetää) ja siksi korot ovat olleet liian alhaiset ja nyt raaka-aineet ovat alkaneet riistäytyä käsistä.

Kullan hinta ei ole ikinä laskenut merkittävästi (katso kuva aiemmasta jutusta).

Jos huolestuit, niin älä turhaan. Nykyisellä järjestelmällä ei raha maailmasta lopu. Riittää hyvin kaikille. Heh heh

----------------------------

Kultaan pohjautuvasta rahasta puhuttaessa törmää äkkiä itävaltalaiseen talousoppiin ja liberalismiin. Valtavasti hyvää materiaalia löytyy osoitteesta http://www.mises.org . Yksi hyvä kriittinen rahan historia kirjoitus tarkemmilla yksityiskohdilla ja lähdeviitteillä on http://www.mises.org/rothbard/rothmoney.pdf . Linkkejä ja keskustelua tuntuisi jossain määrin olevan Suomessakin osoitteessa http://www.kultakeskus.com (en ole itse tekemisissä kyseisen sivuston kanssa paitsi linkkien käyttäjänä). Jatkuvasti uusia paljolti kulta-aiheisia juttuja tulee http://www.safehaven.com sivustolle, mutta siellä juttujen taso kyllä vaihtelee ja muutenkin sivu on selvästi kultahenkinen, joten sävy on myös sen mukainen.

----------------------------

Janza:
Mutta mihin perustuu kullan arvo? Sitä ei voi syödä, se ei lämmitä pakkasella, eikä sitä voi käyttää juuri minkään työkalun raaka-aineeksi...

Vastaus:
Kultaa on vähän ja sen kaivaminen on kallista. Sitä käytetään jonkin verran teollisuudessa sekä koruihin. Se on sopiva rahaksi, koska pienikin määrä on arvokasta (helppo kuljettaa ja säilyttää), se säilyy, se on helppo tunnistaa, vaikea väärentää (mm. korkean ominaispainon vuoksi) jne.

Kulta on valikoitunut ykkösvaihtoehdoksi (hopean kera) tuhansien vuosien luonnollisen kehityksen tuloksena. Eri kulttuureissa historiassa on ollut muitakin rahoja, mutta kulta on lopulta muodostunut ylivoimaiseksi ykköseksi ja ensimmäiseksi globaaliksi rahaksi.

Lopulta on lähteiden mukaan käynyt niin, että kullan käyttö rahana on itsessään alkanut nostaa sen arvoa ja kysyntää.

Jos luotat paperirahaan, sinun pitää luottaa siihen että muut luottavat siihen rahana SEKÄ sitä liikkeelle laskevien keskuspankkien ja niiden takana olevien valtioiden lupaukseen pitää rahanarvo vakaana. Tämä lupaus on jo rikottu. Kullan tapauksessa kukaan ei voi sitä painaa lisää merkittävää määrää edullisesti, joten sinun tarvitsee luottaa vain siihen että muut luottavat myös kultaan rahana. Tuon toisen ehdon puuttuminen tekee tietysti toisenkin pysymisen todennäköisemäksi.

PKC 14.7.2006

Huolestuttavaa, suurin osa myyty. 2Q on ollut yleensä paras. Nyt se oli selvää takapakkia ja useista eri syistä ei parannusta ole loppuvuodelle näkyvissä, joten on syytä epäillä että syklin huippu ohitettu. 3Q on yleensä huonoin neljännes, joka nyt on edessä ja sitä myöten koko vuoden tulos jäänee huonommaksi kuin viime vuosi. Arvonnousua siis enää saatavilla jos PE nousee, mikä on epätodennäköistä nykyisissä markkinatunnelmissa.

Kulta 12.7.2006

Stromsdalin muistolle :-) 16.6.2006

Sillä tuli joskus rahaa.

Tehdas

Aito Stromsdal käsikranaatti

Kovaa on ollut

AP-areenan gallub 15.6.2006

Jenkki-indeksien (Nasdaq,Nasdaq100,SP500,Dow) kehitys 2006 alusta vuoden loppuun.

Nousevat: Waco, rebel, singha, keisarihannu, Acumen, duunari, Vulpes, B.Wilson, Uuno Hikivuori, Sivistynyt Moukka

Laskevat: Musashi, Rantasalmen sulttaani, Hirvikärpänen, Purple Haze, Fakiiri, MZ2, avocadoshampoo, Barcelona

Kultakuume 8.6.2006

Siihen ei voi olla törmäämättä kun nykyään liikkuu sijoitussivuilla verkossa. Jos et ole törmännyt, nyt törmäsit. Kultaa käsitteleviä artikkeleita, mainoksia, blogeja ja vedätyksiä katastrofiennusteineen on paljon. Kokosin tähän pienen yhteenvedon aiheesta.

Kullan idea on olla turvallinen arvonsäilyttäjä. Sen hinta kohoaa kun odotetaan vaikeita aikoja. Nyt kullan hinta on yli 600$ kun se vuoden 2002 alussa oli alle 300$. Silti kultahörhöt puhuvat vasta kullan bull-markkinan alkuvaiheesta. Toki kulta on ollut kalliimpaakin.

Kultaa puoltavia seikkoja

Kultaa on rajattu määrä. Kultaa on kyllä mahtavat määrät maapallossa, mutta nykyisellä hinnalla kannattavia kaivoksia ei ole rajattomasti. Siksi kullan määrälle on selvät rajat. Rahaa sen sijaan voivat keskuspankit painaa lisää miten huvittaa lähes kustannuksitta. Ja niin ne ovat tehneetkin. Tällä hetkellä esimerkiksi eurojen määrä kasvaa 8% vuosivauhtia. Japanissa on viime vuosina painettu rahaa hurjasti. Vaikea kuvitella rahan säilyttävän arvonsa, jos sitä tulee jatkuvasti lisää nykyiseen tahtiin. Lieneekö sattumaa, että kullan hinta on ollut lähes vakio 70-lukuun asti jolloin dollarin kultasidos purettiin. Sen jälkeen kullan arvo on noussut hurjasti eli toisin sanoen kullan ostovoima säilyy paremmin kuin setelirahan.

Kulta on yksi vanhimpia vaihdon välineitä, jota on käytetty rahana historiassa kauan. Kulta on edelleen tärkeä osa eri maiden keskuspankkien varannoista, minkä perusteella sen voi edelleen nauttivan korkeimpienkin tahojen luottamusta arvon säilyttäjänä. Kulta oli setelirahan perusta 70-luvulle asti.

Kulta on edelleen merkittävä arvonsäilyttäjä esimerkiksi Intiassa ja monessa muussa tällä hetkellä vaurastuvassa maassa.

Kullan valmistaminen muista aineista edullisesti ei näytä olevan mahdollista nykyisellä tieteen tasolla.

Kullan väärentäminen on vaikeata, koska kulta on alkuaine. Lisäksi se on melko painava aine ja sillä on oma värinsä. Seteliraha on huomattavasti alttiimpi huijaukselle.

Kulta on samaa kaikkialla. Se on jo nyt koko maailman yhteinen ja tasapuolinen arvon säilyttäjä, jota yksi keskuspankki ei voi määrätä.

Keskuspankkien ja valtioiden määräysten myötä kulta ei ole laillinen maksuväline vaan pelkkä seteliraha kelpaa. Tämä este kullan käytölle vaihdon välineenä on poistumassa, koska kuka tahansa voi nykyään internetin avulla säilyttää varallisuutensa kullassa ja vaihtaa sen rahaksi edullisesti ja nopeasti juuri ennen ”kauppaan lähtöä”. Tämä on varsin merkittävä tekijä. Oleellinen tekijä rahan asemassa on ollut se, että se on ainoa laillinen tapa myydä tavaroita kaupoissa ja kun kullan ja rahan välinen vaihto on ollut hankalaa, ei kulta ole ollut käytännössä toimiva tapa säilyttää rahaa. Nyt esimerkiksi kulta-ETF mahdollistaa käytännössä pankkitilin helppoudella toimivan arvon säilytyksen kullassa.

Maailman tärkeimmän valuutan dollarin määrä on kasvanut liian alhaisten korkojen vuoksi holtittomasti. Lisäksi Yhdysvallat ovat taloudellisissa vaikeuksissa valtavan velkansa kanssa. Näissä olosuhteissa on varmaa, että keskuspankki joutuu seuraavan kymmenen vuoden aikana turvautumaan Japanin kaltaiseen massiiviseen rahan tekoon, jolloin dollarin arvo joutuu pahasti kyseenalaiseksi. Tämä on syy kullan viimeaikaiseen nousuun. Nyt siis tapahtuu jo! Yhdysvaltojen keskuspankki tulee aluksi nostamaan korkoja ja vetämään tiukkaa linjaa dollarin puolesta. Jossakin vaiheessa kuitenkin korkojen nosto alkaa purra pahasti asuntojen ja pörssien arvoon sekä työllisyyteen. Tässä vaiheessa on varmaa, että koroissa aletaan lipsua poliittisten paineiden seurauksena. Tällöin jo nyt pahasti heikentynyt dollari on paineessa ja kultahörhöjen argumentit entistä useamman kansalaisen mielessä. (Lisää USAn taloudesta blogin muissa jutuissa.)

Kultaa on korkean arvo/paino suhteensa vuoksi helppo säilyttää, piilottaa ja kuljettaa merkittäviä määriä. Tämä on yksi syy miksi hopea on kultaa huonompi raha, vaikka hopealla onkin enemmän teollisia käyttötarkoituksia. Harvaa kiinnostaa säilytellä kymmenen kilon säkeissä hopearakeita kun saman voi hoitaa huomattavasti pienemmällä kultamäärällä. Platina ja palladium taas eivät ole vielä kovin tunnettuja. Öljy taas on hieman hankalasti käsiteltävää ja säilytettävää. Kultaa parempi suhde on timanteilla, mutta niiden arvon määrittäminen on aivan liian monimutkaista ja vaatii koulutettuja ammattilaisia mikroskooppeineen.

Kulta säilyttää aina arvonsa. Setelirahan takana oleva valtio voi kaatua ja setelistä tulla vessapaperia.

Kultahörhöys on vasta pienen väestöosan harraste. Laajenemisvaraa kunnon maniaksi jäljellä vielä paljon.

Kiinnostus kultaan lisääntymässä internetin myötä sekä uusien sijoitustapojen myötä.

Kultaa voi myös kerätä arvoesineinä ja vanhoina keräilyrahoina. Tosin niiden kullan puhtaus ei ole yleensä kultarahojen tasolla ja painot ovat epästandardeja ja siten niiden käyttö vaihdon välineenä hankalampaa.

Kultaa vastustavia seikkoja

Ei virallinen vaihdon väline. Et voi mennä kaupasta ostamaan maitoa kultakolikoilla vaan joudut vaihtamaan en ensin rahaksi.

Rahalle saat korkoa pankissa. Kultarahaasi ei voi vielä käytännössä lainata (tosin erilaisia hankkeita tämän mahdollistamiseksi on menossa). Toisaalta koron saaminen rahalle on suotavaa, koska sen arvoa inflaatio jatkuvasti syö. Kullan säilyttäminen on ollut turvallisempaa vaikka korkoa ei saakaan.

Kullan hinta on jo noussut paljon. Toisaalta se ei ole merkittävästi ikinä nousujen jälkeen laskenut eikä kaksinkertaistuminen lyhyessä ajassa ole vielä mitään verrattuna moneen muuhun maniaan esimerkiksi pörssimaailmassa.

Kultaa kaivetaan lisää ja kaivaminen lisääntyy hinnan noustessa. Jossakin vaiheessa tarjonta ylittää kysynnän. Tämä on totta. Kullan kaivaminen edullisesti kuitenkin vaikeutuu jatkuvasti ja muutenkin tämä kullan ”inflaatio” on rajatumpaa kuin keskuspankkien käsissä oleva setelien painaminen ja rahan inflaatio.

Keskuspankit taistelevat taustalla kullan arvoa vastaan, koska kullan suosion kasvu uhkaa niiden asemaa ja siten valtioiden mahdollisuutta kontrolloida rahaa. Keskuspankit esimerkiksi julkisesti uhkaavat myydä varastokultaansa saadakseen hinnan laskuun. Näytä myyntejä on oikeasti toteutunut vähän. Jos keskuspankki oikeasti haluaisi myydä kultaa hyvällä hinnalla, siitä tuskin kerrottaisiin etukäteen.

Fyysisen kullan säilytys turvallisesti on hankalaa. Pieniä määriä voi yrittää piilottaa. Käytännössä pitää olla tallelokero tai kassakaappi. ETF-rahastojen osalta taas voi spekuloida sillä onko niillä oikeasti kultaa rahaston arvon määrää, kuinka hyvin se on säilytetty ja miten varmasti sen saa ulos.

Kullalla on vähän teollista käyttöä, joten lopulta senkin arvo on paljolti uskon varassa.

Lopulta kullankin arvo on vain uskon varassa. Periaatteessa koska tahansa voisi luottamus siihen loppua ja kaikki alkaa käyttää sen sijaan vaikka platinaa. Näin ei ole ikinä käynyt. Samalla tavalla voi keksuspankin uskottavuus mennä ja raha kaatua. Näin on käynyt.

Kullan hankinta

Kultaa voi hankkia monella eri tavalla. Edullisin mutta varmasti hankalimpia tapoja on aitojen kultafutuurien hankkiminen. Harvalla on kaupankäyntimahdollisuutta futuurimarkkinoille. Helpoin ja edullisin tapa on ostaa GLD tunnuksella kaupattavaa ETF-rahastoa, jolla voi käydä kauppaa kuten osakkeella. Rahastolla on holvissa aina rahaston pääomaa vastaava määrä kultaa. Verkossa on myös lukuisia palveluita, joista voit ostaa kultaa jota kyseinen palvelu sitten nimesi alla säilyttää holvissa. Näihin liittyy yleensä isot kulut, jos kullan oikeasti haluaa itselle, mutta myynti saman palvelun kautta on helppoa.

Todellinen kultahörhö ei tietenkään tyydy muiden holvissa olevan kullan omistamiseen. Omaa kultaa pitää saada hypistellä ja sen pitää olla heti käsillä kun Se Kriisi tulee. Ei silloin voi luottaa enää esimerkiksi ETF-markkinoiden toimivuuteen. Fyysistä kultaa voi ostaa ulkomailta hyvinkin edullisesti. Suomessa paras paikka hankintaan on Tavex (www.tavex.fi), mutta hinnat ovat ulkomaita huonommat (muista tinkiä). Sijoituskulta on ainoa arvonlisäveroton metalli ja sitä kannattaa ostaa hankkimalla jotain tunnettua kultakolikkosarjaa tai harkkoja. Itse suosittelen kolikoita, koska niissä kulta on pienemmissä yksiköissä ja ne ovat kauniimpia. Pieniä harkkojakin on, mutta mielestäni alle kilon harkot ovat vähän huijausta. Ja kun se kilon harkko maksaa yli 10000 euroa, voi se aluksi jäädä monelta hankkimatta. Yleensä kannattaa hankkia yleisintä yhden unssin kolikkokokoa. Suosituin keräilykolikko on unssin Krugerrand, mutta kolikon valinta on makuasia. Itse en pidä Krugerrandista koska siihen on kestävyyden vuoksi lisätty kuparia minkä vuoksi se ei ole aidon kullan väristä.

Pitääkö sitä hankkia?

Jätetään se jokaisen itsensä harkittavaksi. Itse olen ostanut __pieniä__ määriä kultakolikoita, kulta-ETF:ää, hopea-ETF:ää sekä GDX kultakaivos ETF:ää. Verkosta löytyy paljon artikkeleita kultaa vastaan ja kullan puolesta. Kultaa ei ainakaan kannata hankkia fyysisesti kuin sen verran, että sitä ei varmasti tarvitse lähiaikoina muuttaa takaisin rahaksi. Veikkaisin että kultahörhöjen jutuissa tulee olemaan osin perää ja osin ei.

Linkit

www.tavex.fi
www.kultakeskus.com
www.kitco.com
www.ahjos.net/kulta/tilausohje.htm

Maksamaton mainos: Jos ostat kultakolikoita niin mielestäni paras vaihtoehto on "austrian philharmonics". Lisätietoa googlesta hakusanoilla "Austrian Philharmonics gold". Se on kaunis kolikko, puhdasta kultaa ja yleisin eurooppalainen vaihtoehto (minä ainakin ostan mieluummin sitä kun USAn Kotkaa, jotain Australialaista tai Krugerrandia jossa on kuparia seassa).

USAn asuntokupla puhjennut, iso lasku alkanut 7.6.2006

Esimerkiksi tässä ison rakennusyhtiön Pulte (PHM) kurssi. Laskuvaraa on reilusti. Koska kurssi yleensä ylireagoi molempiin suuntiin, voidaan kuvan perusteella helposti odottaa pudotusta 5$ asti lähivuosien aikana. Kuva on muuten hyvin samanlainen kuin teknokuplassa, paitsi silloin nousu/lasku oli ehkä joillakin yhtiöillä vielä rajumpi. Moni teknoyhtiö ei ole vieläkään toipunut vaan on jäänyt vuosiksi alla olevassa kuvassa 5$ vastaavalle tasolle (esimerkiksi SUNW).

Huomatkaa että kuva on kuukausitasolla ja alkaa vuodesta 1995.

Mitä historia kertoo USAn korkean PE:n jaksoista 22.2.2006

Tämä vähän tarkentaa aiemmissa jutuissa nopeasti mainittuja asioita.

Korkean PE jaksoja USAn pörssissä.

1900-1902 PE kävi yli 20. Silloin kun teki sijoituksen niin tuotto oli NOLLA vielä yli 20 vuoden kuluttua. Aika pitkä aika odottaa.

Seuraavan kerran PE ylitti 20 ja kävi jopa 27:ssä vuonna 1929. Näinä vuosina kun teki sijoituksen niin tuotto oli NOLLA vielä noin 20-25 vuoden kuluttua.

Koska 1929 rommaus oli raju (paljon rajumpi kuin teknokupla 2000), tuli pieni rekyyli suht nopeasti ja vuonna 1936 PE saavutti arvon 19. Silloin sijoittamalla tuotto oli nolla noin 15 vuotta.

Seuraavan kerran yli 20 PE lukuja saavutettiin vasta 60-luvulla useina vuosina. Parhaimmillaan luku 23. Jos teit niinä vuosina sijoituksen, tuotto oli nolla vielä 10 vuoden kuluttua.

Tämän jälkeen PE laski 70-80 lukujen taitteeseen, jolloin se oli alle 10. Seuraavan kerran PE 20 puhkaistiin 93, josta kupla vaan kasvoi saavuttaen KÄSITTÄMÄTTÖMÄN suuren luvun 42 vuonna 2000.

Siirrymme Musashin ennusteeseen

Teknokuplan puhkeaminen pudotti PE luvun niin että nyt muutaman rekyylivuoden jälkeen se on hieman vajaa 20 (tästä on aika plajon eri lukuja, mutta historian kanssa vertailukelpoinen luku pitää olla mm. optiosiivottu, jolloin se on lähemmäs 20). Aikaa on kulunut vasta 5 vuotta kaikkien aikojen huipusta ja PE on siis edelleen historiallisesti huippujen tasolla.

Merkille pantavaa on myös se, että edellämainitussa historian huippujen väleillä PE ON AINA LASKENUT NOIN 10 KOHDALLE ENNEN SEURAAVAA PE:n KASVUTRENDIÄ.

Jokainen voi huvikseen laskea missä SP500 on jos sen PE käy tuossa kymmenessä kuten aina ennen. Se puolittaa kurssit nykyisestä, mutta silloin ei vielä ole huomioitu yhtiöiden tulosten laskua mikä on myös todennäköistä, koska liikevoittoprosentit ovat historiallisesti korkeat sekä voittojen osuus BKT:sta korkea.

Edellä oleva osoittaa että pörssissä on kymmenien vuosien mittaista aaltoilua jolloin PE vuoroin kasvaa ja laskee. Aallon harja osui varmasti vuoteen 2000 ja nyt ollaan vähintään 10 vuotta laskevan PE:n ajassa, koska aina ennen pienempienkin kuplien jälkeen PE on käynyt noin kymmenessä noin kymmenen vuoden kuluttua kuplasta.

Tietenkin monet ovat sitä mieltä että nyt on toisin. Monet oli sitä mieltä myös vuonna 2000 ja vuonna 1929 myös moni oli sitä mieltä että oli talouden uusi aika.

VUOSIEN 1929 ja 2000 kuplien vertailua

1929 PE oli siis 28. Ainoa kerta kun se oli niin korkea ennen vuotta 2000, jolloin saavutettiin yli 40 luku.

1929 kupla puhkesi kolme vuotta. Ensin laski 19%, seuraavana vuonna 35% ja kolmantena vuonna 49% !! Sitten oli neljä loivaa nousuvuotta kunnes taas lasketeltiin 6 vuotta loivasti (välissä yksi 5% nousuvuosi).

2000 kupla puhkesi kolme vuotta. v.2000 laski 16%, vuonna 2001 myös 16% ja vuonna 2002 laskettiin noin 22% (oma arvio, lähdemateriaali päättyy tähän).

Huomaamme että lasku oli selvästi pienempi vaikka kupla oli suurempi. Hauska yhteensattuma että laskuvuosia oli kolme molemmilla kerroilla ennen rekyyliä.

Nyt olemme olleen rekyylissä reilut 3 vuotta. Tämäkin on hyvin samankaltaista aikaa 30-luvun rekyyliin. Noustaan kyllä mutta nousu on (muistutus että puhumme USAsta) on ollut erittäin kituliasta ja loivaa. Hetkenä minä hyvänsä lasku jatkuu ja mikäli historian pienempään kuplaan verrataan niin seuraavan vuoden kuluessa aikataulu osuisi nappiin. Ja laskun toiselle vaiheellekin on luvassa ihan kunnon laskuprosentit useaksi vuodeksi (ja onhan PE luvussa nyt hyvin varaa).

Vuoden 1929 kuplan puhkeamisen jälkeen PE meni alle kymmenen vuonna 1942. Jolloin oli loistava aika sijoittaa kuten myös vuonna 1980. Luultavasti joskus vuonna 2010-2020 tulee olemaan loistava aika sijoittaa USAan.

USA varoitus 18.1.2006

Ketään ei varmaan kiinnosta mutta kirjotetaan nyt taas varoitusta erityisesti jenkkien taloudesta. Kerätäänpä vähän listaa tästä uljaasta johtotaloudesta:

Joku muu voi listata syitä miksi lama ei olisi tulossa...

Jossakin vaiheessa 2006-2007 rommaa pörssit ja dollari. Korkokäyrän kääntyminen nyt ehdottelee vuotta 2006.

Pari potentiaalista shorttia 27.9.2005

Pari korkean riskin vinkkiä pitkästä aikaa. Näkemys edelleen sama kuin edellisessä viestissä on pitkästi kuvailtu. Kuluttajien vauhti USAssa hiipumassa ja koronnostot jatkuvat, joten pian alkaa tapahtua. Toisaalta hurrikaanit sotkivat kuvioita hieman, nyt voidaan huonoja lukuja laittaa niiden piikkiin pitkän aikaa. Muutama shorttisalkun tulosvaroittajakin jo varoituksessa tätä käytti.

Vinkit:

COH: Tekemässä huippukuviota. Sisäpiiri myy innokkaasti. Noussut paljon. Kärsii kun USAssa kulutus alkaa laskea. PE yli 30. Tämä jo shortissa, lisäys harkinnassa.

QCOM: Törkeän kallis, PE 40. Sisäpiiri lappaa tavaraa markkinoille. Oli jo lähdössä laskuun, mutta jotenkin positiiviseksi tulkittu tulos nostaa vielä ja teknisestikin muodostui väärinpäin oleva päähartiatkuvio, joka tuki nousua vähintään nykyiselle tasolle. Sisäpiirin myynnit ja erittäin korkea PE kuitenkin houkuttelisivat avaamaan shortin uusiksi (aiempi suljettu pikkuvoitolla).

Monet muut ovat jo hyvässä laskussa, niitä ei viitsi lisätä. Oikein mukavasti on shorttistrategia toiminut esim. APOL, ALTR, AVP, BC, GTW, HDI, LEA, LEG, NTAP ja SUNW, joista jotkut ovat tehneet kunnon pudotuksia pariinkin otteeseen. Edelleen salkussa kaikki, vaikka rekyylejä ehkä odotettavissa. SUNW on vähän oireillut nousua vaikka lainatkin pantiin juuri roskaluokkaan.

Kun katsoo esimerkiksi edellä mainittujen (melko suurien) yhtiöiden kurssikehitystä, on aika vaikea pitää USAta enää nousutrendissä olevana.

USAn rakennusyhtiöt ovat viime aikoina laskeneet, mutta toisaalta ovat tiedottaneet oikein kunnon vedätystyyliin etukäteen hyvistä tuloksista ja tehneet "20% kasvuennusteita seuraavaksi kolmeksi vuodeksi" eli täyttä p*skaa. Markkinatkaan eivät näihin reagoineet nousulla, mutta silti epäilen että rakennusyhtiöt jaksavat vielä tehdä yhden nousun kun markkinoille tulee positiivisempi vire ja siihen ajoitetaan hyvä tulosjulkistus. En vieläkään lisää rakennusyhtiöihin shortteja, mutta ne ovat edelleen tiukassa seurannassa.

Longi-puoli:
PKC Group
Elite (tämä näyttää nyt hyvää potentiaalia, merkkausaika just)
FIM Russia ja myös FIM Russia Small cap
Aspo (pääomalainalla turvallisesti)
Elcoteq (pieni possa)

Huonot ajat osakkeilla menossa 4.8.2005

Pitkästä aikaa lisäys. Alla oleva juttu on erääseen suljettuun keskusteluryhmään kirjoitettu, mutta laitan sen nyt tännekin kun kerran tuli aikoinaan kirjoitettua.

Yritän nyt tähän koota vähän näkemyksiä siitä miksi olen niin negatiivinen osakemarkkinoiden pitkän aikavälin kehityksen suhteen. Nämä pointit eivät tietenkään ole itse keksittyjä ja suosittelen kaikille omien johtopäätösten tekoa sekä Mauldinin Bull's eye investing kirjan hankintaa (pehmeäkantinen alle 15$, kirja on erittäin arvostettu bestseller). Tekijän newsletterin voi tilata www.2000wave.com osoitteesta.

Yritykset ovat osa kansantaloutta. Kansantalous kasvaa pitkällä aikavälillä (esim. 100vuoden aikana länsimaissa) NOIN 3%. Kaikki hetkelliset nousut sen yli ovat päättyneet huonoon jaksoon, joka palauttaa keskiarvon suunnilleen tuohon. Koska yritykset ovat osa kansantaloutta, niiden tulokset voivat kasvaa vain kansantalouden mukaan, muuten niiden osuus kansantaloudesta muuttuisi. Muutosta osuudessa voi tietysti vähän olla, mutta sen merkitys on pitkällä aikavälillä olematon. Yritysten tulokset voivat kasvaa siis vain 3% tahtia.

Edellä olevaan pitää sotkea mukaan vielä inflaatio, joka on keskimäärin NOIN 3%. Yhteensä siis yritysten tulosten kasvu pitkällä aikavälillä on aina ollut NOIN 6%. Yllätys yllätys, kun SP500 indeksin (ja ennen sen keksimistä vastaavan indeksin) tuottoja on tutkittu 200 vuoden ajalta, pitkällä aikavälillä indeksin tuotto mistä tahansa aloitusvuodesta lähtien on NOIN 6% per vuosi.

Tästä löytyy loistava kuva, joka sisältää paljon muutakin tietoa eikä aukea ihan heti: kuva Hieno kuva A3 tulosteena.

FAKTA: Yritysten tulokset kasvavat keskimäärin 6% vuodessa inflaatiohuomioituna.

Pörssien kehitys ei kuitenkaan ole läheskään noin tasaista, kuten olemme huomanneet. Edellä olevasta kuvastakin hyvin näkyy, että normaalien muutaman vuoden BULL ja keskimäärin vähän lyhyempien BEAR jaksojen lisäksi on pidempiä MEGABULL ja MEGABEAR jaksoja, joita monet käyttävät termiä secular bear tai bull market. Suomennetaan nyt vaikka vallitseva karhu- tai härkämarkkina. Kuvaa tutkimalla voidaan todeta:

FAKTA: Pörssin laajankin indeksin vuosituotto on vallitsevan karhumarkkinan aikana negatiivinen jopa 20 vuoden ajan (vertaa Japani nyt).

Kuvassa 20v sijoitusajan kohdalle on vedetty musta viiva. Ja 20 vuotta on aika pitkä aika normaalille ihmiselle. Lisää johtopäätöksiä kuvasta:

FAKTA: Olemme 100v historian pisimmän ja voimakkaimman vallitsevan härkämarkkinan huipulla, vaikka teknoromahdus huomioitaisiin. (kuvasta puuttuu pari nousuvuotta lopusta!).

OK, olemme ehkä vähän huipusta jo laskeneet. Mutta nyt olemmekin juuri alkaneessa vallitsevassa karhumarkkinassa. Kirjassa on myös käsitelty mistä nämä vaihtelut johtuvat kun kerran kasvu on pitkällä välillä tasaista. Lopputulos on:

FAKTA: Vallitsevat härkä- ja karhumarkkinat ovat aina muodostuneet pääosin pörssin PE-luvun muutoksesta (tämäkin näkyy hyvin kuvassa numeroiden väristä).

Itse asiassa yhtiöiden tulokset ovat usein kehittyneet paremmin huonojen jaksojen kuin nousujen aikana. Nousut vaan johtuvat PE-lukujen kasvusta.

Toisessa kuvassa, jota ei valitettavasti ole netissä on esitetty indeksin PE-luku 100v ajalta:

FAKTA: v2000 teknoromahdusta ennen PE oli selvästi korkeampi kuin koskaan. Teknoromahduksen jälkeen SP500 core earnings PE putosi samalle tasolle kun se on ollut aiempien vallitsevien härkämarkkinoiden jälkeen.

Tutkittaessa kuvasta (ja kirjassa myös 1800 lukua tutkittu), todetaan myös

FAKTA: Kun vallitsevan härkä kaatuu (teknokupla) uusi vallitseva härkämarkkina EI OLE IKINÄ alkanut ennen indeksien PE-luvun laskua noin 10 kohdalle, usein selvästi alle 10.

Tällä hetkellä SP500 core earnings on selvästi yli 20. (Core earnings on melko suosittu versio SP500 indeksissä, jossa on korjattu ihan perus pro forma kikkailut sekä optioiden vaikutus.)

Eli kuten kuvasta ja edellä olevista voi maalaisjärjellä päätellä, nyt on ennennäkemättömän nousun jälkeen luvassa väkisin huono aika. Joko pitkä tasainen tai lyhyt nopea romahdus (Mauldin on optimisti ja uskoo että pörssi menee vaakasuoraan 2015 asti).

Sitten vähän sekalaisempia asioita:

Kokonaan oma lukunsa (Mauldinin kirjassakin) ovat eläkeasiat länsimaissa. USAssa kaatuu eläkerahastoja valtion vastuulle jatkuvasti. Suuressa osassa eläkerahastoista on valmiiksi isoja vajauksia. Vajauksia on peitelty nostamalla eläkerahastojen odotettavissa olevat vuosituotot 8-10 prosenttiin ja jotkut yritykset ovat jopa tulouttaneet tulokseensa voittoa, koska eläkerahaston odotettavissa oleva tuotto kasvanut. 8-10% on kuitenkin täysin epärealistinen odote, koska pitkän aikavälin odote on 6% ja nyt ollaan kaikkien aikojen huipun lähellä pörssiarvostuksessa. USAssa ja Euroopassakin tulee 10v aikana vielä kovaa menoa kun nämä asiat räjähtää käsiin kun pörssilasku alkaa. (Mauldinin kirjan tasoa kuvaa se, että siinä nämäkin asiat on selkeästi kerrottu kirjan julkaisuhetkellä 2004 alussa. Nyt yli vuosi myöhemmin nämä asiat ovat pikkuhiljaa hiipineet esiin muualtakin.)

Eräässä toisessa kirjassa on hyvää juttua länsimaiden väestörakenteesta. Pörssikehitys liittyy siihen melko suoraan tutkimuksien perusteella. Tietyn ikäiset ihmiset säästävät (ostavat osakkeita) ja tietyssä iässä säästö loppuu ja eläkkeellä aletaan sitten käyttää säästöjä. Kyseinen kirja on tehty jo 90-luvulla, joten muutoksia on voinut tapahtua (tosin väestörakenne helppo ennustaa). FAKTA: Länsimaiden väestö on parhaillaan kallistumassa nettosäästäjistä säästöjen käyttäjien puolelle. Itse asiassa USAn osalta käyrä kääntyi tuossa vanhassa kirjassa täsmälleen vuonna 2005. Mikäli eurooppa haluaisi säilyttää edullisen väestörakenteen, pitäisi Turkki ottaa EU:hun ja antaa vaikka kaikkien muuttaa sieltä länsimaihin...

DowJones on jo 2000-vuoden kuplahuippujen tasoilla. SP500 aika lähellä, mutta ei ihan vielä (SP500 sisälsi jo superkuplateknoja). Veikkaan että näitä tasoja ei enää saavuteta yli 15 vuoteen. Kuplat (tai oikeastaan superkuplat) ei toistu muutaman vuoden välein.

Mutta analyytikothan ennustaa hyvää jatkoa??

Tähän voi sanoa vain että oletko kuullut asuntovälittäjästä, joka suosittelee asiakkaille ettei myy eikä osta asuntoja? Kirjassa on hauska kuva jossa on verrattu pitkällä aikavälillä analyytikkoennusteita, indeksiä ja oikeita tuloksia. Lopputulos: yritysten oikeat tulokset ja pörssi-indeksi liikkuu aika lailla yhdessä. Analyytikkojen ENNUSTEET seuraavat tasaisesti kautta historia jäljessä. Analyytikot ennustavat pari neljännestä "että tulokset vielä palautuu" sen jälkeen kun ne ovat jo alkaneet tökkiä. Toisin sanoen analyytikkojen ennusteiden ennustearvo on huonompi kuin todellisten jos raportoitujen tulosten.

Mauldinin kirja on monilla listoilla sijoituskirjojen ykkönen ja bestseller. Newslettrillä on yli 1,5 miljoona tilaajaa. Ihmeen hyvin on kuitenkin todellisuus unohtunut kaikilta. Miksiköhän? Olemme kaikki eläneet ja sijoittaneet pelkästään (tai ainakin viimeiset 20v) kaikkien aikojen vallitsevassa härkämarkkinassa, jossa jokainen on oppinut, että laskun jälkeen tulee korkeampi huippu. Muutos huomataan ehkä kun tämä huippu jää matalammaksi. Mitään tilaa tai järkeä ei lisänousulle enää ole. Aika vaisuahan tämä nousu on ollutkin. Nasse100 on esimerkiksi vuodessa noussut tosi vähän. Enpä oikein usko että nyt olisi luvassa taas 20v jakso, jossa sokeasti osakesalkun valitsemalla ja pitämällä kuka tahansa rikastuu, kuten 1980-vuonna alkaneessa nousussa.

Lopuksi vähän lähemmän ajan kuvioita, pienille nousuillekin on vielä mahdollisuuksia:

USAn viimeisimmät talousluvut ovat olleet päällepäin kohtuullisia, mutta mitään käännettä kevään huonoille ei ole trendissä nähtävissä. Teollisuudessa on pientä valoa ollut havaittavissa. Valitettavasti teollisuus on jo ajettu niin pieneksi (varsinkin vientiteollisuus) ettei se pysty millään vuosikausiin korjaamaan vajeita yksinään. Vaikka muu maailma vetäisi tavaraa, vaaditaan silti kulutuslama USAssa vajeiden korjaamiseksi. Tällöin myös asuntokupla puhkeaa ja ihmiset huomaavat yhtäkkiä olevansakin köyhiä.

Erittäin mielenkiintoinen on nyt seuraava FED korkopäätös. Silloin korot nousee 3,5% mikä on jo konsensus ollut pitkään. Vallitseva konsensus on pitkään ollut myös se, että FED pysäyttäisi siihen. Nyt kuitenkin edellisen kokouksen lausunto ei mitenkään tukenut tätä. Seuraavassa kokouksessa lausunto antaa väkisin jo vastauksen tuleeko 3,75%. Jos tulee, niin asuntokuplan puhkeaminen alkaa olla varmaa (korot vaikuttaa yli puolen vuoden viiveellä). Lisäksi korkokäyrä alkaa silloin kääntyä väärinpäin, eli lyhyet korot menee pitkien yli. Invertoitunut korkokäyrä on pörssilaskun varmimpia ennusteita, niin varma että sitä seuraa kaikki nykyään ja se mainitaan uutisissakin jenkeissä. Todennäköisesti pörssi jo ennustelee tätä, koska nousu on aika varovaista.

Mikäli korkokäyrä ei käänny väärinpäin, alkavat pitkät korot nousta. Se tarkoittaa että yli vuoden koronnostojen aloituksen jälkeen alkaa asuntovelallisten korot oikeasti nousta. Tähän astihan on ollut täysin nurinkurinen, koska pitkien korkojen noustessa pitkät ovat laskeneet.

Vaihtoehdot ovat siis:

Pahin skenaario (en usko siihen itsekään):
Kulutuslama iskee, talous hyytyy ja yrityksen tulokset putoavat puoleen. Ihan mahdollista, koska nyt liikevoittoprosentit ennätystasolla, pitkä nousu takana sekä eläkerahastojen piilotetut vajeet. Tämä pudottaisi kursseja 50%. PE-luvut putoavat noin kymmeneen, missä ne ovat aina käyneet ennen uutta vallitsevaa nousumarkkinaa. Tästä seuraisi myös reilu 50% pudotus. Yhdessä tämä tarkoittaisi siis melkoista romahdusta: indeksit putoaisivat neljäsosaan nykyisestä. Se tapahtuisi tietysti hitaasti kuten Japanissa. Lähdetään nyt kuitenkin ”vain” 50% pudotuksesta liikkeelle ja katsotaan sitten ;-)

Heitän vielä sellaisen veikkauksen, että sijoitusrahastojen nimi on 20v päästä muuttunut eli niitä ei enää kutsuta sijoitusrahastoiksi. Näinhän USAssa kävi 20-luvun suuressa romahduksessa, jolloin kaikki kyllästyivät pörssiin ja silloinen sijoitusrahasto-termi sai huonon maineen.

Loppukaneetti:
Jos ostat osakkeita niin älä ainakaan amerikkalaisesta kotimarkkinoista riippuvia.

Shorttimuistilista 16.5.2005

Muistiinpanoja uusista shorttiehdokkaista.

CHS
Naisten vaatemyyjä. PE yli 30 ja forward PE yli 20. P/S melkein 5. Sisäpiiri myy kovalla innolla. Isot kurssinousut takana.

COH
Tekee ja myy kaikenlaista pienkamaa (laukkuja ja muuta nahkakamaa, syklisiä), kelloja jne. Coach tuotemerkki. Luvut samanlaiset kuin CHS ja tässäkin sisäpiiri lappaa innolla osakkeita salkuistaan. Huima kurssinousu takana. Huippukuviota voisi olla nähän näkyvissä.

COF
Finanssituotteita kuluttajille. PE ei korkea. Kurssin lasku alkanut ja laskuvaraa olisi. Sisäpiiri myy reilusti.

ECL
Valmistaa ja myy puhdistus, sanitointi jne tuotteita ja palveluita palvelualalle (hotellit, ruokalat). PE yli 20. Kurssi noussut rutkasti, nyt hieman laskussa. Sisäpiiri myynyt jonkin verran.

EOG
Otetaanpa tämä esimerkiksi tänne. Monissa öljyn ja kaasunetsintään liittyvissä osakkeissa on näkyvissä huippukuvioita pitkän nousun jälkeen. Tässä esimerkissä myös sisäpiiri myynyt rutkasti.

LEN, PHM, KBH, CTX, TOL
Amerikkalaisia asuntorakentajia, joiden kurssit nousseet pilviin asuntokuplan myötä. Ovat laajentaneet ja tekevät loistotulosta. PE luvut noin 10, koska markkinatkin osittain tajuavat, ettei tilanne jatku enää pitkään. Kun lasku alkaa, näissä kaikissa on reilu romahdusvara, koska tunnetusti kuplan jälkeen homma romahtaa keskitasoakin huonommaksi. Kurssikäppyrät muuten muistuttaa kummasti vuoden 2000 käppyröitä teknoissa. Viime syksyn romahdus (PHM eniten) oli hyvä esimerkki kuinka hermona näissä jo ollaan. Viime aikoina esimerkiksi LEN tehnyt jo huippukuvion näköistä jälkeä. SUURIMMASSA OSASSA ON JO MERKITTÄVIÄ SISÄPIIRIN MYYNTEJÄ! Joitakin olen jo shortannut. Alla KUUKAUSIkäyrä PHM:stä esimerkin vuoksi. Jokainen voi kysyä onko kestävää kehitystä jos USAn SUURIN rakennusyhtiö seitsemänkertaituu 5 vuodessa?

SUNW
Sun Microsystems on amerikkalainen ohjelmisto ja tietokonetalo. Varsin suuri yritys. Yhtiö on erittäin hankalassa tilanteessa. Windows vie sen myyntiä toisaalla ja Linux toisaalla. Sun on joutunut tekemään omasta Unixistaan ilmaisen. Laitevalmistuksessa Sun kohtaa myös kovaa kilpailua, jossa yksin on vaikea pärjätä. Eipä siis mikään ihme, että liikevaihto on jo pitkään laskenut. Tulos on nyt saatu talouden noustessa nippa nappa nollille. Arvostustaso edelleen huima. Yhtiön pääomistaja ja kasvot Scott McNeal on myynyt osakkeitansa itsekin rutkasti. Shorttikohteena unelma jos ei olisi kahta sotkevaa asiaa. Microsoft-sovun myötä Sunin kassassa on paljon rahaa. Vähän aikaa sitten myös laskettiin liikkeelle huhu, jonka mukaan pääomistaja(t) ostaisivat yhtiön pois pörssistä. Itse luulen että tuo tehtiin vain kurssilaskun pysäyttämiseksi. Shorttisalkun luottojäseniä, hyvin jo voitolla.

HDI
Harley-Davidsonin ainoa huono puoli shorttikohteena on sen ulkomainen myynti, mitä dollarin lasku avittaa. Taitaa kuitenkin USA olla päämarkkina-alue. Muuten se on loistokohde. Pitkä vuosien nousu takana. Korkea PE. Sisäpiiri myy. Tuote on suunnattu kuluttajille ja on sellainen, jonka voi helposti jättää ostamatta kun alkaa talous olla tiukilla. Kurssi romahti tulosvaroituksen myötä. Tuplattu sen jälkeen shorttisalkussa.

MAS
Masco valmistaa, myy ja asentaa rakennustarvikkeita yms. Päämarkkina-alue USA, mikä on hyvä. Kurssi kääntyi laskuun ilmeisesti pettymyksen myötä (en seuraile niin tarkkaan jos suunta oikea). PE ei hirveän korkea. Noussut paljon. Sisäpiiri myy. Shorttisalkussa alusta asti.

LEG
Leggett&Platt tekee sekalisia osia huonekaluihin (koti&toimisto) ja autoihin jne. Käsittääkseni pääosin USAn markkinoilla. PE lähes 20. Kurssi aika vakaa viime aikoina. Historiallisesti korkealla. Sisäpiiri myy. Shorttisalkussa jo pitkään.

LEA
Amerikkalaisen autoteollisuuden alihankkija. Surkeat näkymät kuten päämiehilläkin. Sisäpiiri myynyt vähän. Shortit jo vakaasti voitolla tulosvaroituksen ja tulospettymysten sekä autovalmistajien pettymysten myötä. Tuskinpa on pohjia nähty.

HD, LOW
Sisustus ja rakennusalan tuotteiden myyjiä. Perustaneet kilpaa uusia myymäläkenttiä. Kulutusjuhlan ja rakennusbuumin myötä tulokset ja kurssit nousseet. Kurssinousu tosin vähän tökkinyt jo. Varmoja kärsijöitä kun kuluttajien into ja rakennuskupla hiipuu. Molemmissa sisäpiiri kallistunut myyntipuolelle. PE-luvut 15-20. HD on jo shorttisalkussa.

DLX
Tulostuspalveluita yrityksille, shekkeja, lomakkeita jne. Ei kovin seksikäs ala. Sisäpiiri myy. Kurssikehityksessä toivomisen varaa, nyt treidausputkessa, katsotaan mihin lähtee ennen toimenpiteitä. PE 10.

GTW
Dellin pieni kilpailija. Pieni shortti ollut jo pitkään enkä ole jaksanut edes paljon katsoa tietoja kun kurssi syöksyy siihen tahtiin, ettei ole epäselvyyttä tilanteesta. Sisäpiiri heittää kamaa ulos. Tuskin mikään tuottoisa ala isojen amerikkalaisten (HP, Dell) ja Aasialaisen halpavalmistuksen keskellä. Ainoa vaara lienee jos joku Aasialainen valmistaja ostaisi.

YHOO, GOOG
Todella korkealle arvostettuja. Huimat PE luvut. Molemmissa sisäpiiri myy minkä ehtii. Tosin näissä yhtiöissä varmaan siivoojillkain on optioita, joten sisäpiiri ei välttämättä myy kovin oikea-aikaisesti (jos nyt PE > 50 lappujen myyntiä voisi pitää väärin ajoitettuna). Molempia ollut shorttisalkussa. Google shortit suljettu, koska meno sen verran teknokuplamaista, ettei lopullisesta huppukurssista voi järjellä paljon sanoa. Yahoo ehkä näisät huonompana säilytetty salkussa. Luultavasti Googlekin alkaa hyytyä kun markkinoilla olevien lappujen määrä kasvaa jatkuvasti sisäpiirin myydessä. Toisaalta Google on markkinajohtaja tulevaisuuden alalla, joten jonkinlainen yliarvostus voi olla paikallaan.

APOL
Iso yksityinen koulutusyritys, joka toimii USAssa. Hyvät nousut takana, oireilee jo alas. Koulutuspalveluista on hyvä säästää kun niukkuus alkaa tehdä tuloa. PE huikea 70, forward PE 20 (tulos siis ilmeisesti paranemassa). PS 6,4. Sisäpiirin myyntiaktiviteetti vielä aika pientä. Salkussa hyvin voitolla jo.

Kirjalista 11.5.2005

Aloitetaanpa homma kirjalistalla, koska sitä tulee aina muille läheteltyä lainojen merkeissä. Jos joku kirja kiinnostaa ja sinulta löytyy sijoituskirjallisuutta, ota yhteyttä niin katsotaan lainailumahdollisuuksia.

Huom! Lista on myös luettujen kirjojen lista, joten siinä on myös kirjoja, joita en omista.

Täydennän listaa vähitellen kun muistuu mieleen.

Bull's eye investing, John Mauldin
Aloitetaan parhaalla kirjalla. Tämä kirja on yksinkertaisesti paras ja samalla ajankohtaisin kirja mihin olen törmännyt. Pakkoluettavaa jokaiselle. Kaiken lisäksi helppolukuista ja hauskaa luettavaa. Toistetaan: Tämä kirja on jokaisen luettava ja heti. Kirjailijan newsletter on myös loistava ja lähes ainoa, jonka luen aina.

Technical analysis of stock trends, Edwards and Magee
Teknisen analyysin raamattu, eka painos joskus 50-luvulla. Loistava kirja ja täysin ajankohtainen edelleen. Huomaa kyllä kirjoittajista, että ovat vuosikymmeniä painineet käyrien kanssa.

Professional stock trading, System design and automation, Conway and Behle.
Muutamia erilaisia systeemejä esitelty. Ihan OK.

Trading for living, Alexander Elder.
Elderin ensimmäinen kirja, pääosin teknistä analyysia. Ihan OK.

Come into my trading room, Alexander Elder.
Elderin toinen ja parempi kirja, sisältää aimo annoksen kaikesta treidaukseen liittyvästä. Asiaa ja hauskaa luettavaa. Kirjoitustyyli on vähän liiankin innostava. Pelkästään tämän perusteella ei kannata alkaa vielä isoksi sijoittajaksi, mutta on silti must-luettavaa.

The intelligent investor, Benjamin Graham.
Klassikkojen klassikko. Monet muut tässä listassa olevat kirjat ovat myös klassikoita eivätkä ikinä ole pettäneet. Tämä kirja oli kuitenkin lievä pettymys. Vähän vanhahtava, vaikeaa luettavaa ja muutenkaan ei oikein kolahtanut. Joku uudempi hyvä Warren Buffett kirja on varmaan parempi ja helpompi luettava. Esimerkiksi alla oleva:

The Warren Buffett Way, Robert G. Hagstrom
Hyvä Buffett ja Buffett sijoitustavan esittely.

Market wizards, Jack D. Schwager.
Huipputreidaajien haastatteluja 80-luvun lopulta. Asiaa + erittäin hauskaa luettavaa.

Pit bull, Martin Schwartz.
Huipputreidaajan elämänkerta, 1998. Erittäin hauska ja on asiaakin.

The essays of Warren Buffett: Lessons from corporate America.
Tämä pitäisi jokaisen sijoittajan ja yritysjohdon ja hallituksen lukea. Ei kovin raskasta tavaraa. Jutut on kerätty legendaarisista Berkshiren vuosikertomuksista eli ovat aitoa Buffettin kirjoituksia.

Seven indicators that move markets, Kasriel and Schap.
Kohtuullisen hyvää talouden tuntemusta vaativaa juttua erilaista markkinaindikaattoreista. Esimerkiksi yield curve, VIX jne. Varmaan hyvä kirja ja laajentaa ajattelua, mutta en kyllä itse ole jaksanut paneutua tarkasti näihin asioihin. Toisaalta kirjassa mainitut indikaattorit ovat jo niin suosittuja, että niiden merkittävät muutokset mainitaan talousuutisissa (siis oikeissa talousuutisvirroissa eikä MTV2:n uutisissa).

Reminiscances of a stock operator, Edwin Lefevre.
Varmasti ammattilaisten eniten mainostama kirja. Kirjotettu 20-luvulla. Treidaajan elämäntarina. Hauska ja paljon asiaa. Tosin asian löytää vain sellainen joka on jo treidannut.

Trading with crowd psychology, Carl Gyllenram.
Todella pitkäveteiseksi venytetty kirja. Sama asia olisi mahtunut 20 sivuun. Kyllä tämän silti voi kerran lukaista, koska se venytetty asia on kuitenkin ihan hyvä asia tietää.

Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Seppo Saario.
Tästähän jokaisen pitää aloittaa.

Ammattimainen sijoittaminen, Kallunki Martikainen Niemelä.
Oppikirjamainen ja sisältää akateemisen piirin tunnetusti osittain naurettavia sääntöjä tyyliin "tehokkaat markkinat". Voi tän kerran lukasta.

The Hedge Fund Edge : Maximum Profit/Minimum Risk Global Trend Trading Strategies, Mark Boucher.
Kirjan nimi on täysin hatusta vedetty. Kuitenkin erittäin hyvä, ehkäpä toiseksi paras, lukemani sijoituskirja. Selvästi ammattimainen kirjoittaja. Kirja harhailee kyllä paljon myös ihan yleisen politiikan (sosiaalipolitiikka yms) ja taloustieteen puolelle, mutta minuun myö sne jutut upposi hyvin vaihtelun vuoksi.

Trading Systems and Methods, Perry J. Kaufman
Tämä on käsittääkseni koneellisen kaupankäyntijärjestelmäkehityksen raamattu. Tavaraa löytyy ja paljon. Kaikkea ihan maalaisjärjellä tajuttavista asioista monimutkaisiin matemaattisiin kaavoihin. Kattaa systeemien suunnittelun, testauksen ja esimerkkijärjestelmiä. Myös testituloksia esitellyistä asioista. Tämän luettuaan tajuaa, että millasessa asemassa normaali bullero on markkinoilla. Tämä on oma tieteenala ja kirjan laajuus sen mukainen.